tiistai 29. heinäkuuta 2008

Anton Corbijn: retrospektiivi

Jees valokuvia feimeistä (ja oudoista) ihmisistä. Näköjään tällä jätkällä on väri-ongelmia: kaikki kuvat on joko mustavalkoisia (vähän niinku Control) tai haaleita tai sinisiä. Missä ei siis mitään, jännää vaan.

Muutamat kuvat aivan elämää makeampia, todella kuumottava Kraftwerk ja ilmeiset Miles ja Eastwood. Todella siistiä oli myös nähdä Bonon ja Brian Enon kehitys kuvissa vuosikymmenten aikana, samoin punnertava Mel Gibson asuntovaunun ovesta ja se toedlla jäljiltelty Siouxie Siouxin selkä.

Ihan kaikki ei kuitenkaan ollut kovinkaan hyviä, mikä olisi monen kymmenen kuvan näyttelyssä ehkä ollutkin vähän tiukka vaatimus. Ehkä se olin vaan minä, mutta tuntui, että näyttelyn tekijät olivat ripustaneet aina peräkkäin neljä hyvää kuvaa ja neljä huonompaa ja taas neljä parempaa.

maanantai 28. heinäkuuta 2008

Bassosoolon sm-skabat

Vähän jälkijunassa... Olipa taas Tavastialla ainoa urheilukilpailu, jonka katsomisesta olen valmis maksamaan.

Perus loistava meininki. Tänä vuonna ei ehkä ollut ihan yhtä tiukkoja basisteja kuin joskus aikaisemmin, mutta eipä silläkään lopulta ollut mitään väliä. Ennen varsinaista ohjelmaa ollut Lauri Porran ja Timo Kämäräisen veto oli uskomattoman hyvä. Siis Uskomattoman Hyvä. Siitä saattaa tulla videomateriaalia jossakin vaiheessa.

Laitan tuohon alle vielä kisojen finaali-kaksintaistelusta kuvaamani videon. Spoilerina voisin sanoa, että vasemmanpuoleinen voitti.

Across the Universe

Joku tällainen hassu Beatles-biisien ympärille kyhätty musikaali. Ihan hyvä, viimeinen rutistus puuttui, ei lähtenyt ihan lentoon. (mutta vaikeaapa se kai on, kun biisit on jo valmiiksi olemassa, niin sörkippä niitä lyriikoita siinä sitten.)

Lisäksi paikoin aivan uskomattoman sekava! En meinannut ensimmäisen puolen tunnin aikana ollenkaan tajuta, a) mikä aika b) mikä manner c) keitä nämä henkilöt oikein ovat. Oli sellaisia ihana "onko tuo nyt se sama tyttö sieltä kentältä ja se jonka poikaystävä lähti armeijaan, ja oliko tää siis sittenkin koko ajan Jenkeissä?" -tyyppisiä hetkiä ihan liukuhihnalta. Veikkaan, että tämä johtuu siitä, ettei kovasta yrityksestä huolimatta kuitenkaan ole oikea amerikkalainen tai britti, mannerten erot oli taas kerran luultavasti erilaisissa autoissa tai jossain suomalaiselle katsojalle yhtä triviaalissa.

Muutama musikaalinumero ja pari irtovitsiä olivat kyllä todella hyviä, ehkä se niiden takia kannatti katsoa. Ennen kaikkea ehkä I Want You ja Happiness is a Warm Gun.

Ja koska musikaali on paras formaatti, oli tämäkin totta kai jo senkin takia loistava.

Atrás das Nuvens / Behind the Clouds

Toinen Espoo Cine -duunielokuva. Portugalilainen ehkä lastenleffa, jossa "fantastiset elementit nivoutuvat" johonkin, joka on vähemmän fantastista.

Elokuva uskaltaa olla melko pieni, mikä on aina hienoa. Loppu herätti kyllä ihan tunteita, mutta voi olla, että se oli vaan henkilökohtainen resonanssi aiheelle (kuolleita vanhempia jne.) Fantasiaelementit kyllä toimivat ihan hauskasti, henkilöhahmot eivät ehkä nousseet ihan sadan miljoonan lentoon. Paitsi sen perus kurittoman mutta oikeudenmukaisen päähenkilöpikkupojan äiti oli aika hot, ja sillee kivalla Maggie Gyllenhaal -tavalla.

Tai siis ne on hot, koska ne on ihan nätin, mutta samalla kivan ja hauskan tyypin näköisiä ja oloisia ja saa vain sellaisia rooleja elokuvassa :)

To verdener / Kaksi maailmaa / Worlds apart

Elokuva ihan passeli kuvaus Jehovan todistajiin kuuluvasta nuoresta tytöstä, joka omg rakastuukin monta vuotta vanhempaa ja tod-ei-jehova-muusikkopoikaan. Ei mitään uutta auringon alla.

Paitsi ehkä se, miten tiukkoja nuo Jahven huutajat ovat. Ja loppuratkaisu tavallaan hyvin... eurooppalainen, eli vähän ambivalentti, tavallaan voimauttava, mutta myös surun läpitunkema.

Ei paljoa sanottavaa.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Batman: Yön Ritari

Vuoden paras elokuva.

(Jokeri, yllättävyys, tunnelma, epäsankarius, yllättävyys, Jokeri, Heath Ledger, jokeri, käsikirjoitus, ohjaus, stuntit, Jokeri.)

Väisti loistavasti sarjakuvaelokuvien kliseet - ja täysin yllättäen jopa sarjakuvien monet kliseistä. Mennen tullen tämän uuden sarjakuvaelokuvien aallon paras elokuva, ja koko vuoden vangitsevin kokemus (melkein) mulle muutoinkin.

Sääli, ettei Suomessa näytetä missään IMAX-teatterissa...

Kävin läpi koko tunteiden skaalan ilosta ja rakkaudesta suunnattomaan kuumotukseen, pelkoon ja jännitykseen, huojennukseen, luovuttamiseen ja myöntymiseen. Jotkut kirjoittajat ovat nähneet häiritseviä yhteyksiä yhdysvaltain ulko- ja sisäpoliittiseen tilanteeseen, mutta jotenkin onnistuin olemaan kokonaan häiriintymättä niistä. Toimii mun mielestä täydellisesti ilman mitään tuollaista päivänpoliittista tulkintaa tai edes tietoa sellaisesta.

Todella hyvää, katsokaa kaikki ja monta kertaa.

torstai 24. heinäkuuta 2008

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Tämä oli näitä Amerikan Psykon hengenheimolaisia, tavallaan. Ensin hauska, sitten outo, sitten todella kreepy ja... lopulta epätyydyttävä, vähän sievä, oikeastaan melko pikkuporvarillinen.

Periaatteessa kuvaus miehestä, joka haluaisi olla syntyperäinen ruotsalainen menee ja toimii, mutta koko ajan pieni ääni päässä kysyy: "jos haluat olla ruotsalainen, niin etkö voisi vaan muuttaa sinne vitun ruotsiin? Helpommalla pääsisit". Kirja siis pyytää meitä uskomaan, että joku on niin naksahtanut, että osaa kaiken ruotsista ja puhuu täydellistä ruotsia, muttei halua muuttaa sinne, ellei saa ensin kansalaisuutta. Tavallaan voin ymmärtää tuon, mutta käytännössä illuusio särkyy.

Kieli toimii, ja välillä Olof Palmen ja ABBAn ihannointi on todella osuvaa ja hauskaa (ja Nousiaisen kuvaus ruotsalaisista muistuttaa huomattavasti Prometheus-leiriä), mutta kirja ei sitten kuitenkaan nouse hillittömämpään lentoon. Tai niin kuin isäni sanoi: modulaatio puuttuu.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Return to forever Pori Jazzissa 17.7.

Vanhat äijät vetivät. Al DiMeola on sika nopea, Chick Corea mässytti purkkaa ja Stanley Clarke oli tavallaan tosi hyvä, mutta tavallaan ei puhutellut juuri minua henkilökohtaisesti. Lenny White oli... rumpali. Alkusetissä sedät olivat vähän haparoimassa, mutta puolen välin akustinen Romantic Warrior oli todella jees, samoin loppukeikka. Hyvää muttei ekstaattista.

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Hulk

Elän nykyään ihanassa onnelassa, jossa jokainen lapsuuteni sankari vähän kerrallaan siirtyy valkokankaalle. 80-luvun lapsia hellittiin tällä kertaa Hulkilla.

Elokuva oli messevä. Ja iski todella kovaa. Tai siis ainakin äänenvoimakkuus iski niin kovaa, että pitelimme Kaisan kanssa korviamme puolet ajasta.

Elokuva toimi valitettavasti parhaiten trailerina tai seuraavan osan pohjustuksena: tämän osan päähirviö ei ollut kovin kiinnostava, mutta Bannerin psyykkisessä kehityksessä päästiin kohti pistettä, jossa asiat kääntyvät mielenkiintoiseksi. Valitettavasti suurin osa psykologisesta nannasta oli jätetty pois ja korvattu tylsällä vihanhallinnalla.

Eli vähän samalla tavalla kuin aiemmin kesällä Rautamiehen kanssa: meininki on periaatteessa todella kohdallaan, mutta hauskuus kuitenkin tulee syvyydestä ja tuttuudesta, joten niihin voidaankin päästä vasta myöhemmissä osissa.

Pikanttina yksityiskohtana ilmeisesti Kostajat-elokuvaa ollaan tekemässä, tai muuten en tiedä, mitä Tony Stark olisi toikkaroinut Hulk-elokuvan lopussa...

Neil Gaiman: Neverwhere

Mukiinmenevä ja kiinnostava romaani Lontoon 'Alamaailmasta'. Jos ei vuosituhannen merkkiteos, niin ainakin kutkuttava. Romaani nojaa monelta osin Lontoon paikannimille perustuviin halpoihin vitseihin. Earl's Court todellakin on jaarlin hovi, ja Blackfriars tarkoittaa mustien munkkien mestaa.

Missä ei siis ole mitään vikaa. Halvat huvit ovat hyvät huvit.

Jännittävänä huomiona kirja on kirjoitettu ensin tv-sarjan käsikirjoitukseksi BBC:lle, ja sen huomaa. Luvut ovat lyhyitä, todella kohtausmaisia yhden asian herkkuja. Jopa siis häiritsevän lyhyitä; ottaisin mielelläni kirjani hiukan... kirjallisempina.

Joskus kirjojen loputtua tulee sellainen olo, että haluaisi oikeastaan lukea ainoastaan sitä juuri loppunutta kirjaa. Kirjan ei välttämättä tarvitse olla edes mitenkään uskomattoman hyvä tai taidokas, onpahan vain ollut niin imaiseva, ettei mitenkään jaksaisi sitä emotionaalista investointia, mikä uuden kirjan aloittamiseen vaaditaan. Tämän kanssa kävi näin.