sunnuntai 31. elokuuta 2008

Hesari-Jeesus-tulee-päällemme 68 -baalkonsertti taiteiden yönä

Olimme aluksi katsomassa Maria Gasolinan vetoa. MG on kyllä yksi parhaita suomalaisia livebändejä tällä hetkellä. Oli todella outoa nähdä ne näin isolla lavalla, näin suuren yleisön katsomina, mikä toki myös vähän häiritsi meininkiä. Melkein parasta MG:n keikoissa on se, miten hauskaa soittajilla itsellään selvästi on. Ennen kaikkea fonisteilla ja laulaja Lissu Lehtimajalla on aina uskomaton meininki, ja kun sellaista katsoo, tulee itselleenkin hyvä ja tanssivainen olo. (Vaikka kyllä njöäh njöh njäh ne vuoden 2004 keikat olivat njäh njäh hikisempiä njäh njäh).

Itse 68-konsertti oli oikeastaan melko kamala. Tai siis paikoitellen jopa loistava: Ismo Alanko laulamassa Kolmatta linjaa takaisin Cantores vitun Minoreksen säestämänä! Täysin nerokasta, ja vieläpä kuulosti melko hyvältä.

Bändi oli totta kai elämää isompaa: Esa Kotilainen soitti ihan ehtaa Hammondia, Varre Vartiainen ja Marzi kitaroita ja Sami Kuoppamäki trumpuja. Bassossa oli joku enemmän nobody, ja siltä myös kuulosti: bassolla ei ollut yhtään merkillepantavan hyvää hetkeä koko iltana. Mikä on siis tosi sääli, koska tossa musassa olisi kuitenkin aika paljon tilaa vähänkin röyhkeämmälle basisitille myrkyttää ihan olantakaa.

Oikeastaan bändi tuotti jopa pikkuisen pettymyksen: koko ajan paukutettiin aivan täysillä, nyansseja ei ollut juurikaan, Kotilaisen hamukkasoundi oli melkein kaikissa biiseissä aika ohut ja Kuoppis otti rumpujen soiton voimalajina. Urku murisi kunnolla ainoastaan Vanhassa holvikirkossa, mikä on tavallaan vähän surullista sinänsä. Totta kai joissakin biiseissä meininki oli ihan orgastista, Helter Skelter toimi tosi hyvin ja joko Marika Tuhkalan tai Johanna Förstin (en nyt muista kumman) laulamassa Thinkissä oli todella paljon meininkiä.

Koko homma vaan olisi voinut olla vielä paljon enemmän vähän hienovaraisemmassa käsittelyssä. Ja välillä tuo otsikossa mainittu henki todella söi: ollaan tässä nyt kaikki Hesarin onnellisia lapsia ja lauletaan Sami Saaren kanssa Suomen virallista 60-lukuhittiä, Mrs. Robinsonia ja sitten Erkon hymyilevät kasvot ilmestyvät taivaalle, lapset tervehtyvät poliosta ja Venäjäkin vetäytyy Georgista. Naisille jaetaan ovilla kuivia pikkuhousuja. (Tarina väittää, että Hitlerin puhetilaisuuksissa näin olisi todella tehty.)

Myös se söi melkoisesti, että HS:n C-osan etusivu oli ainakin kaksi ellei jopa kolme päivää ennen tätä konserttia varattu pelkästään sitä koskevaan, nollauutisoinnin ja tekstimainonnan välimaastoa kulkevaan lässytykseen. Muuta taiteidenyötä ei ollut olemassakaan. Tällaisissa asioissa Sanoman megalomaaninen koko ja monoliittinen asema tulevat oikeasti ongelmaisiksi. Kulttuurisponsoroinnissa totisesti on hankaluutensa.

Loppuun vielä maistiainen siitä vähän kamalammasta puolesta sitä konserttia:

2 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Ton videon jälkeen päätös silloin lähteä konsertin sijasta ihmettelemään Töölönlahden tapahtumia vaikuttaa äärimmäisen hyvältä.

Veikko Eranti kirjoitti...

joo, todella fiksu veto.
Mutta jokin veto tuossa kuitenkin oli, en tiedä miksi, muttei sitä poiskaan halunnut lähteä.