Flow (16.-17.8.)

Festareiden Jeesus, Flow. Vettä ja märkää vaikka muille jakaa, Hesarin jakama mainossadeviitta toimi kohtalaisesti. Musiikillisesti ehkä jopa pieni pettyms.

Olin ollut monta päivää liikkeessä ennen alueelle menemistä, joten pientä väsymystä oli havaittavissa. Ei ollut energiaa lähteä fiilistelemään tuntemattomia, mutta kiinnostavan kuuloisia settejä kovinkaan montaa kertaa.

Mutta Sebastien! Pääasiallinen syyni tulla paikalle oli Sebastien Tellierin keikka, ja se kyllä toimi. Sebastien on paras esimerkki erittäin vapauttavasta ajattelumallista: jos sanot olevasi seksijumala, myös olet sitä. Sebastien näyttää vähän spurgulta rumassa parrassaan ja aurinkolaseissaan, vaaleanpunaisissa verkkareissa ja kiiltävän liilassa takissa. Musa... aika samaa kamaa kuin uusimmalla levylläkin, josta kaikki biisit olivat kotoisin. Erikoisplussaa siitä, että irstas aktinsimulointi ei rajoittunut vain mikiltä ja mikkitelineeltä suihin ottamiseen, vaan myös monitori sai osansa. Olisi kyllä voinut vetää myös La Ritournellen, sanon minä. Mutta siis: härskiä ja ihanaa, jos on valmis ottamaan sen yhden pienen uskonloikkauksen.



CSS ei iskenyt ihan sillä tasolla, jolla sen jonkun mielestä olisi ehkä pitänyt. Musiikkia voisi sanoa bile-indieksi: tavallaan koko ajan on hyvä meinki, mutta jostain ne ankeat indie-kitarat kuitenkin iskevät. Ristiriitaista. Meininki oli kyllä jees.

Hidria Spacefolk oli tavallaan ok, olisi ehkä pitänyt olla hapoissa, että olisi ollut oikeasti siistiä. Mutta välillä ihan ykkösjuttua.

Pisimmän korren lauantaina veti ehkä ravintola Kuurnan kolmen ruokalajin kasvismenu. Toimi.

Sunnuntaina jees oli Plutonium 74 (etenkin Kaisa menee diskoon). Ei voi oikeastaan enää sanoa, että ilmassa olisi tuoksunut blossi, pikemminkin savun seassa oli vähän happea siellä täällä. Musa kyllä toimi ja meininki oli loistava. Himoitsin suunnattomasti suklaata ennen keikkaa (mitenkään liittymättä muutamaan edelliseen lauseeseen), ja iloisenä yllätyksenä sieltä Aino lavalta heittelikin pieniä suklaakarkkiaskeja.

Five Corners Quintet oli loistava. Uuden ep:n materiaalia, hyvinkin biletettävää kamaa. Bändin komppisektion perussaundi toimii tosi hyvin: aika usein pianistin vasen käsi soittaa oktaaveja unisonossa basistin kanssa, ja Teppo Mäkynen nyt vaan on Suomen paras rumpali. Jukka Eskola oli trumpettinsa kanssa jos ei nyt hukassa, niin ainakin pari piirua väärään suuntaan. Sen sijaan Timo Lassy vakuutti ainakin mut ihan satasella: todella isoa saksofonismia. Meininkiä ja melodisuutta, huh huh.



Oli vielä Martha Reeves & the Vandellas. Miksei, mutta olisi se Martta-täti kyllä voinut lopettaa laulamisen arviolta 15 vuotta sitten myös, eikä kukaan olisi kaivannut yhtään. Kamala ääni. Sanottakoon nyt kuitenkin, että kyllä siinä Dancing in the streetsissä oli meininkiä ihan tarpeeksi. Tai että kannatti tsiigata.