Ihana ja äärettömän ranskalainen elokuva. Tai ihana ja ihana, mutta paikoitellen tosi hyvä.
Elokuva käytti brechtiläistä vieraannuttamisen metodia: näyttelijät puhuvat välillä suoraan kameralle, suoraan katsojalle, välillä taas tapahtumat tai taustatarina viedään niin paljon yli (tai ali), että samastuminen pakostikin hajoaa ja analyyttinen ajatus hiipii sisään.
Perus kivan ulkokuoren (riitainen, ja eksoottisten sairauksien piinaama perhe kokoontuu joulunviettoon ensimmäistä kertaa vuosikausiin yhdessä - ja kuinkas sitten kävikään! Ketä lyödään turpaan? Kuka saa seksiä? Onko se susi todellinen?) alla tuntuisi olevan oikeastaan melko monipuolinen intertekstuaalisuuden verkko. Raamattu pyörii mukana monessa kohtaa, perheen isän nimi on Abel, joka tarjoaa oikeastaan olennaisimpia tulkinnallisia välineitä.
Elokuvasta saisi ehkä sittenkin kaikkein eniten irti, jos sen katsoisi ruutuvihon kanssa, googlaisi raamatunpaikko pari tuntia, kirjoittaisi ehkä esseen...
Tai toisaalta, voi sen katsoa ihan vaan elokuvanakin, ja nauttia hyvästä tekstistä ja loistavaista näyttelijöistä. Kuinka vaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
2 kommenttia:
Näin tuon R&A:ssa. Olihan se ihan kiva, mutta ei jotenkin kolahtanut yhtä paljon.
Yhtä paljon kuin mikä? En mä sanoisi, että toi nimenomaan kolahti kovinkaan kovaa. Mutta jotkut jutut oli tosi mehukkaita, ja ehkä analysoimalla saisi irti vielä enemmän.
Toisaalta, sellainen mannermainen laiskuus kyllä vuotaa helposti yli koko juttuun: analysoimalla saisi irti, mutta elokuva ei suorastaan pakota analysoimaan, vaan jättää sen ikäänkiun yhdeksi vaihtikseksi muiden joukossa.
Lähetä kommentti