Venla sanoi tästä, että ironisuus paljastuu jo kirjan fyysisistä ulottuvuuksista: tämähän on pieni läpyskä! Ja niinhän se on, ja kertookin lähinnä Mannerheimista.
Täysin hulvattomalla tavalla, kylläkin. Ihastuttava postmoderni anakronismi, Marsalkka tyhjän keppanapullon ja pitsalaatikoiden kanssa huutamassa yksinäisyyttään kaivopuiston luukkunsa ikkunoista, hässimässä sivistyneistötyttöjä ja hevosia ja ylipäätään sankaroimassa. Plussapisteitä myös Rytin hervottomasta tuppimulkusta.
Oli kirjassa jotain muutakin. Menivät ohi jälkiä jättämättä. Siksi tuomio onkin, epäpyhästi, että rakenteellisesti muotopuoli.
Tai toki, voisihan sitä vaan sanoa, että se on postmoderni, post-mo-der-ni, mutta ei se sano, etteikö rakenteen pitäisi olla mietitty ja toimiva, etteikö se voisi palvella kokonaisuutta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti