sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Pipilotti Rist: Elixir

Kiasman ylin kerros on vielä nyt muutaman viikon pullollaan ihanuutta, hämmentävyyttä, kauneutta ja rentoutta. Pipilotti Ristin Elixir oli täydellistä koettavaa vuosijuhlien jälkeiseen päivään.

Video-, ääni- ja tilataideteokset eivät kertoneet mitään tarinaan eivätkä vaatineet ajattelua. Ne herättivät tunteita, olivat puhtaita kokemuksia. Tyynyt olivat mukavia, ja kenkien poisottaminen on miellyttävää.

Tuntuu toisaalta myös siltä, että nimenomaan tämä on se kohta, jossa nykytaide vieraannuttaa ihmisiä. Olemme ehkä liiankin tottuneita etsimään ja kohtaamaan narratiiveja joka paikassa, emme välttämättä osaa suhtautua puhtaaseen kokemukseen.

Emme kyllä ehkä mihinkään muuhunkaan. Useampi vanhempi naishenkilö kieltäytyi menemästä kokemaan tätä kokonaistaideteosta, koska kengät olisi pitänyt ottaa pois. Silloin elää elämäänsä väärin, jos ei voi kesken museokäynnin ottaa kenkiä pois yhtä taideteosta varten.

Menkää kaikki katsomaan vielä kun voitte. Maatkaa paikoillanne ja yllättykää, ällöttykää, kiihottukaa, ihastukaa. Hyppikää maapallon perässä. Katsokaa klittaa. Toimii.

1 kommentti:

Rita Dahl kirjoitti...

Hei, olet ilmeisesti tulossa Villa Sarkiaan lokakuussa. Olen täällä parhaillaan ja tarvitsisin apua eräässä asiassa. Voisinko meilata sinulle privaatisti? Minne?